sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Hanami-villatakki

Kuten aiemmin mainitsinkin, lupasin tehdä kälylleni samanlaisen villatakin kuin tein jo aiemmin itselleni. Väriksi valikoitui raikkaan pinkki ja lankana tässäkin villatakissa ohjeen (Novita Kevät 2016-lehti) mukainen Novitan EcoCotton (lanka on minustakin kauniin väristä, mutta itse en osaisi kuuna päivänä pukeutua noin vaaleanpunaiseen vaatteeseen). Kutosmisprosessi ei mennyt millään lailla niinkuin Strömsössä. En halunnut tällä kertaa ommella pitkiä sivusaumoja vaan päätin kutoa taka- ja etukappaleet yhtenä kainaloihin asti. Silmukkamäärän kanssa tuhrasin jonkun aikaa. Kun sitten sain takin melkein kainaloihin asti valmiiksi ja kaivoin mittanauhan esille, niin yllätys oli suuri kun ympärysmitta oli aivan liian suuri! Luokkaa 120cm kun tarkoitus oli olla 102. Purkuun. (ja ei, nyt ei ollut kyse siitä että olisi laskenut silmukkamäärän niin pieleen, vaan mulla oli jo vähemmän silmukoita kuin aiottua pienempään kokoon oli tarkoitus. Käsialani oli tässä työssä selvästi löysempää kuin ohjeessa. Mikä mallitilkku? En oo kuullutkaan...) Kuriositeettina mainittakoon että M-koon takkiin meni ohjeenmukaisen 850g:n sijasta hieman yli 500g lankaa. 


Valmistuihan se sitten aikanaan ja ajattelin ottaa kivat kuvat kukkivassa kirsikkapuussa roikkuvasta neuleesta, mutta ei sekään nyt oikein ollut totettamisen arvoinen idea (kuva yllä).


Aitaan sitten vain kiinni. Alla erikseen kirsikankukat. Meidän hanami on vasta nyt vaikka ilmeisesti monessa paikkaa kirsikat ovat kukkineet jo kauan? Meidän kirsikkapuu tuottaa erittäin happamia kirsikoita, joita kukaan ei halua syödä. Ollaan jätetty suosiolla linnuille ne. Tämä on siis kirsikkamme vuodenkierron tähtihetki, ja onhan se kaunis.



tiistai 3. toukokuuta 2016

Kesäinen tunika

Samaisella laivareissulla kuin Meadow Grass pääsi kuvaukseen myös uusi kesätunikani. Olen varsin mieltynyt Sisko Sälpäkiven ohjeisiin, joita Novitassa on nyt jonkun aikaa ollut - ei vain siitä syystä, että ne ovat monesti ns. plussakoko-ohjeita, mutta mielestäni niissä on monesti joku pieni kiva juttu. Tässä neuleessa esimerkiksi kaulus. Ohje on Novitan Kevät 2016-lehdestä. 


Ensin kudottiin palmikkokaitale, johon sitten virkattiin tuo siksakki ja vielä (muistaakseni) alareunakin. Siitä sitten poimittiin silmukat puikoille ja kudottiin koko pusero yhtenä kappaleena alas asti. Hihat toki sitten jälkikäteen odottamaan jätetyillä silmukoilla.


Langaksi olin haaveillut jotakin pellavaa tai pellavasekoitetta, mutta kiehtovanvärinen Svarta Fåretin Fiori tuli vastaan (alekorissa) niin siitä sitten syntyi kesätunikani. Lanka oli aika tukevaa ja jäykkää. eikä neulominen ollut mikään suuri nautinto, mutta lopputulos on ihan jees. Ulkonäkö aivan mainio ja käyttömukavuuskin ok. Olisin voinut tehdä vähän pitemmäksikin tämän tunikan, mutta lanka loppui enkä enää jaksanut hakea lisää niin sai riittää. Lankaa meni 500g.


Tässä kuvassa näkyy tuo kaulus myös takaa. Ehkä nyt jos kutoisin uudelleen samalla ohjeella niin tuon aloituksen jälkeen voisi koittaa lyhennettyjä kerroksia ettei selkäpuoli olisi ihan noin avara. Kesätunikassa toki ihan ok noinkin. Olen tässä ihan tukka putkella, tuuli oli tosiaan aika navakka.


Nythän tämän saa jo ihan varsinaisesti käyttöönkin kun kevät tai jopa kesä tuli ainakin tänne Etelä-Suomeen ihan yhtäkkiä yllättäen.

tiistai 26. huhtikuuta 2016

My lovely Meadow Grass

Olen jo aiemmin kutonut Heidi Alanderin huiveista Nurmilinnun (parikin kertaa) sekä Kaiholan. Kun nyt keväällä (kuten jostain syystä aina!) iski huivinkutomisinto, käännyin taas Heidi Alanderin huivimalleihin päin. Turkoosia Zitron Filigran-lankaa oli jäljellä tyttären keepistä ja tummansinistä olin hamstrannut peräti 200g. Siispä kaksivärinen Meadow Grass puikoille.

Lanka oli edelleenkin ihanaa neulottavaa, tosin täytyy sanoa, että tummansinisessä oli aika paljon paksuusvaihteluita, joita ilmankin olisin voinut olla. Lopputulos oli kuitenkin niin ihana, että annoin kaiken anteeksi. Tummansinistä lankaa jäi vieläkin reilusti yli vyyhti, joten siitä saa aikaseksi toisenkin huivin.


Malli on kaunis ja tuosta langasta neulottuna siitä tuli höyhenenkevyt sekä kuten alimmaisesta kivasta näkyy, kauttaaltaan läpikuultavan ohut.  Kertakaikkiaan ihastuttava huivi, joka jää minulle ja tulee varmasti ahkeraan käyttöön.

Valokuvat on tällä kertaa otettu ruotsinlaivalla ja niistä kiitos taas kerran tyttärelle. Maisemat olivat komeat ja aurinkokin paistoi kuvien ottamisen aikaan, mutta lämpötila oli kerrassaan hyytävä. Ei taida sentään kuvista näkyä kuinka käsivarret ovat kananlihalla.

torstai 21. huhtikuuta 2016

Puuvillaiset sukat


Novitan Kesä 2016 -numerossa oli ohje kauniisiin puuvillasukkiin. Lankana Novitan Huvila. No, muistin kaupassa langan väärin ja näissä on nyt Kartanoa. Vähän kiiltävämpää ja liukkaampaa, mutta haitanneeko tuo mitään. En ollut koskaan aiemmin kutonut sukkia puuvillasta ja teki mieli kokeilla, miten se sujuu.


Ohjeesta löysin mielestäni pari virhettä/puutetta ja se aiheutti hieman pohtimista (ja purkamista) mutta noin muuten näitä oli kiva neuloa. Lehtikuvio piti mielenkiinnon yllä ja oli kuitenkin mukavan yksinkertainen.


Kooltaan näistä tuli aika isot sekä leveys- että pituussuunnassa, vaikka kudoin ne ohjeen mukaan  2,5-kokoisilla puikoilla. Varmaan ihan mukavat uni- ja kotioleskelusukat, mutta kenkiin eivät varmastikaan sovi. Nämä lähtevät äidilleni äitienpäiväksi (sopivat uuteen yöpaitaan). Äitini ei ole villasukkaihmisiä, mutta josko näille tulisi käyttöä.

torstai 7. huhtikuuta 2016

Villavaatteita Babyborn-nukelle

Torkkupeiton kokoisen villatakin jälkeen oli aika mukavaa neuloa pikkipikkipikkiriikkisiä nuken vaatteita. Veljentyttären baby bornilta puuttui kuulemma villavaatteet. No, pitäähän nukella sellaiset olla, eihän muuten näillä keleillä voi ulkoillakaan:


Sukkiin löytyi ohje Ravelrystä täältä. Tein ne hieman kiireessä ja en tiedä, taisi tulla toiseen eri päin sauma kuin toiseen. Noh...


Tumput omasta päästä.


Pipoon ja takkiin löytyi suuntaa-antavat ohjeet Novitan sivuilta. Sovelsin kuitenkin melko lailla varsinkin takin osalta.


Housut on taas omasta päästä sävelletty: lahkeet ensin magic looppina ja sitten yhdistin yhdeksi kappaleeksi. Aika kivat tuli.


Tässä vielä Isävauva poseeraamassa. Ihan asialliset, säänmukaiset kuteet. Nappeina takissa (ja pinneissä jotka ovat tässä kiinni pipossa) itse tehdyt napit maatuskakankaasta.  Lankana setissä Hjertegarnin Woolcott, jota jäi viime keväänä yli kuopuksen villapaidasta.


Näitä oli ihana suunnitella ja kutoa, (paitsi sukat ja lapaset oli tylsät) ja sain menemään sekä punaisen että oranssin langan melkein kokonaan! Vielä olisi kuva tehdä joku nuken mekko, vaan suostuukohan Isävauva enää sellaiseen poseeraukseen?

maanantai 4. huhtikuuta 2016

Puuvillainen neuletakki

Vielä kolmas neule Novitan Kevät 2016-lehdestä. Puuvillainen pitkä neuletakki Novitan Eco Cotton langasta. Lanka on kai tämän kevään uutuuksia ja olikin ihan mukava tuttavuus. Aiemmin olen tehnyt jotakin Hanko-langasta ja se oli mielestäni turhan löyhäkierteinen, tämä oli napakampaa. Eco Cotton on osittain tehnyt kierrätyspuuvillasta, mikä on tottakai hieno juttu.


Takki on kauttaaltaan pintaneuletta, joka oli helppo oppia ja tämän väkertäminen kävi välillä jo vähän tylsäksikin, kun näin pitkästä neuleesta on kuitenkin kyse. Pyöröpuikkokin hajosi (taas!) matkan varrella, tosin se oli inhokkipuikkoni muutenkin, jostakin lehtitilauksesta kaupanpäälliseksi saatu, joten sitä en jää suremaan. Ikävästi vain se  hajosi, kun olin kutomassa etukappaleita kahta kerrallaan ja jouduin sitten jatkamaan pitkillä puikoilla, ja se ei kyllä ole ollenkaan miellyttävää. Taidan lahjoittaa pois kaikki pitkät puikkoni, niin tympeältä niillä kutominen tuntuu.


Jaksoin silti neuloa takin, koska toivoin siitä tulevan käyttökelpoinen ulkovaate kesän viileämpiin päiviin, ja tästä tulikin juuri sellainen. Olisin voinut vaikka kaupasta ostaa tällaisen (paitsi että ainakaan periaatteessa en enää osta itselleni kaupasta neuleita: voinhan tehdä niitä itse :-)).


Äiti höpsöttelee ja tytärkuvaa -  kuvista suuri osa oli aivan julkaisukelvottomia, mutta saatiin ainakin hyvät naurut! Pihakin on niin tympeä tähän vuodenaikaan, kun mikään ei vielä viherrä (paitsi tuo vanha ikivihreä keinu) eikä luntakaan enää ole.


Kokoa riittää! Välillä tuntui että olen kutomassa torkkupeittoa...


Kauluksesta sain työn edetessä vision. Halusin ohjeen tavallisen pyöreän kaula-aukon sijasta pidemmän kauluksen, jonka voi napittaa kiinni tai antaa olla auki. Siitä tuli just sellainen kun halusin, ja minusta se sopii tähän takkiin mainiosti.


Takissa on myös iiiisot taskut. Ne lörpsöttävät jo nyt, katsotaan miten ajan myötä.


Lankaa työhön meni 100g vähemmän kuin ohjeessa. Tämä muistiin, koska kälyni tilasi samanlaisen (erivärisen) takin itselleen. Ensin kuitenkin jotakin muuta välissä etten ihan tympäänny.

torstai 31. maaliskuuta 2016

Lammaspipo - Baa-ble Hat

Alkuvuodesta törmäsin jossakin kivan näköiseen lammaspipoon, ja sitten toisenkin kerran ja vielä uudestaan. Idea jäi muhimaan ja lopulta aloin nähdä syystalvisen illan, jossa lampaat ovat harmaanruskealla niityllä (raukkaparat, onkohan sellaisella enää mitään syötävääkään?), taivas on tummansininen ja ensilumi sataa isoina lötköinä taivaalta.


Tässä on näkemykseni Baa-ble- piposta. Lankana minulla harmaan ja valkoisen osalta Novitan Suomivillaa (jämiä aikaisemmasta pipoprojektista), musta ja tummansininen Novitan Alpakkaa, jotka ostin ihan tätä pipoa varten.


Pipon ohje oli hyvä ja yksinkertainen, neulominen mitä mukavinta ja pipo jää odottamaan ensi talvea, tulee omaan käyttöön. Nyt tekisi mieli kutoa vielä lapaset tämän kaveriksi, ja lisäksi mielessä pyörii villatakki/-paita pikkulapselle, jossa lampaat kiertäisivät koko helman. Siihen ehkä väreiksi haluaisin keväisen niityn, jossa ruoho jo viheriöi, taivas on turkoosinsininen ja taivaalta sataa (taas ja edelleen) niitä jalkarättejä.